Kuulin sinusta tänään pitkään aikaan. Itseasiassa siitä on kahdeksan vuotta! Kirjoitin joulukuussa 2010 päiväkirjaani kuunneltuani uusimman Belle And Sebastian-levyn Write About Love:
Tuttu teemerkki. Niin englantilaista (sorry, Belle And Sebastian, tehän olitte Skotlannista). Jotakin uutta maustetta teessä. Parilla ekalla siemaisullani olisin saattanut luulla teemerkkiä muuksikin, ellen olisi nähnyt pakkausta. Mukin puoliväliin juotuani tämä maistuu kuitenkin niin tutulta, lämmittäen pakkasen puremana talvipäivänä, kuin olisin nähnyt vanhan tutun pitkän tauon jälkeen. ”Huomasinkin sinussa jotakin tuttua, mutta olin epävarma. Joko siitä on melkein kymmenen vuotta kun tutustuttiin? Me olemme vanhentuneet, mutta yhä olemme innoissamme musiikista”.
Tutustuimme sateisena alkukesänä 2000. Fold Your Hands Child, You Walk Like a Peasant – niitä pöhköjä sanaleikkejä ja muutama aivan kuningasbiisi – Belle And Sebastianin albumikokonaisuudet ovat ehkä olleet aina epätasaisia. Joka tapauksessa erittäin mielenkiintoista puuhastelua sen aikaisessa musiikki-ilmastossa. Belle And Sebastianin tyypit ovat olleet parhaimmillaan niin innovatiivisia, että bändillä on tuhlata loistavia biisejä pikkulevyille, jotka eivät siis ennen vuonna 2005 Push Barman To Open Old Wounds-kokoelman ilmestymistä päätyneet pitkäsoitoille. Vähän niinkuin se eräs B-kirjaimella alkava nelikko Liverpoolista silloin aikoinaan? Alkukesän 2001 helteiden aikaan ilmestynyt singlelevy Jonathan David herätti sisimmässäni vastarakastuneen tuntemuksia. Siinä soi jotakin Kinksiä ja Beach Boysia, mutta kuitenkin erittäin Belle And Sebastiania, että kuurokin sen olisi tajunnut. Vuoden huipensi uljaasti orkestroitu herkkä pop-sinfonia I’m Waking Up To Us. Itseäni varttuneempi musadiggari tuhahti, että sehän on ihan Love-pastissi (siis se 60-luvun amerikkalaisyhtye, ei suomalainen levymerkki), mutta en antanut moisen himmentää suunnatonta ihastustani. Suhteemme oli kenties kiihkeimmillään noin vuodet 2000-2005 – laantuminen ei ole välttämättä Belle And Sebastianin syytä.
Nyt hän on tässä ja elävä… (Kauko Röyhkä: Laulujen nainen)
Ystävänpäivä 2018. Belle And Sebastianin uusi levy How to Solve Our Human Problems. Tuntemus oli vähän jotakin samaa kuin tapaisi exän tai kauan maisemista poissaolleen ystävän. Niitä ihastuttavia ominaispiirteitämme ja maneereitamme, jotka paistavat läpi ajanpatinan ja historian kerrostuman, vaikka värjäisi tukan, vaihtaisi pukeutumistyyliä, lihoisi tai laihtuisi tai piiloutuisi lastenrattaiden taakse. Siinä hän on!
Jälleennäkemisestämme innostuneena kuuntelin pitkästä aikaan myös Write About Loven. Eräistä maagisista hetkistään huolimatta se kuulosti väsyneemmältä kuin How to Solve Our Human Problems. Vaikka Belle And Sebastian vaikuttaa hankkineen syntikoitakin välillä ja kokoonpanossakin tapahtunut enemmän tai vähemmän muutoksia (ainakin Isobel Campbellin eroaminen kauan sitten), niin uusimman albumin kuuntelukokemus vie tavallaan sateisen alkukesän 2000 tuntemuksiin. En koe mahdottomana ettemmekö tapaisi vielä 2020-luvullakin, mutta älkäämme ajatelko nyt sitä. Treffaillaan niin pitkään kuin tuntuu kivalta.
”And I said let’s all meet up in the year 2000
Won’t it be strange when we’re all fully grown…”
(Pulp: Disco 2000)
Mika-Mika-Maa 