”Jos Postin työt ja palkka eivät kelpaa, niin vaihtakoon työpaikkaa”, kommentoi joku lakkokeskustelua internetissä.
Kävisikö se noin helposti 2020-luvun Suomessa? Minun ikäiselläni, minun peruskoulullani?
Postiin me vaan jämähdimme vuosikausia sitten. Se yksi josta piti tuli kuvaamataidon opettaja, eräästä toisesta opettaja. Se yksi teologian opiskelija, jolta luvut jäi kesken aikanaan. Se rokkimuusikko, jonka bändiä olivat fanittaneet muutkin kuin muusikot itse. Se uskalikko, joka puolisonsa kanssa olivat ostaneet isohkon asunnon kantakaupungista. Kunnollinen perheellinen. Lapselleen elävä yksinhuoltaja. Toiveikkain ajatuksin Suomeen tullut – Romaniasta, Venäjältä, Yhdysvalloista, Ranskasta, Iso-Britanniasta, Australiasta, Afrikasta, Etelä-Amerikasta, Kiinasta jne.
Jotkut meistä emme keksineet, että mitä ryhtyisimme tekemään isona. Postiin töihin tulevalta ei oltu vaadittu tutkintopapereita, eikä pitkää cv-listaa. Eikä meillä töihin hakevilla ollut itsellämmekään erityistä vaadittavaa. Palkka käteen vaan, niin minä käärin hihat. Ryhdyttiin tekemään mihin työnopastaja koulutti ja mitä esimies käski. Liukuhihnahomma. Ne varsinaiset omat jutut alkoivat tehtaan portin ulkopuolella. Kyllä sen jaksoi. Mukavat työkaverit. Hengenheimolaiset. Hurtti huumori. Reilut esimiehet.
Innottomia päiviä tulee missä tahansa työpaikassa joskus. Mutta ei sitä kovin usein laahustanut naama näkkärillä bussipysäkille. ”Mieluummin sinne kuin tuota hommaa”, totesi hän katsellessaan tietyömaan väkeä tihkusateessa tai hampurilaisravintolan työntekijää. ”Tämä on loppujen lopuksi ihan hyvä homma”, tuumasi torjuttuaan taas jonkun aikakausilehtiä kauppaavan puhelinmyyjän.
Postin työt ja vaatimaton palkka siis kelpasivat. Mitäpä sitä leipäänsä haukkumaan. Sitten eräänä päivänä työnantaja sanoi, että tuostakin palkastasi pitäisi kyllä nyt ottaa pois. Mutta työaikasi ei vähenisi, päinvastoin, otetaan pois vähän lomapäivistäsikin.
Lohduksi suuri osa ihmisistä tuntuu ymmärtävän, että työnantajan ehdottamassa työehtosopimuksen huonontamisessa ei ole kyse kirsikasta kakkumme päällä, vaan leivästä pöydässämme. Emme pyytäneet koskaan luksusta, vain kohtuutta.
Totta kai on huutava vääryys, että johtoporras elostelee työläisten selkänahasta käärimällään voittopotilla, eikä osoita vähäisintäkään kiinnostusta tulla mukaan talkoisiin.
Mika-Mika-Maa 