Viimeinen asema ennen C-vyöhykettä

Jokin riivasi miestä, joka hiipi ulos kotiovestaan helluntaina ennen aamuseitsemää, perheensä vielä nukkuessa. Menneisyyden haamu ei suonut hänen viipyä pidempään edes pyhäaamuna. Hän istui ainoana matkustajana junavaunussa 20-minuuttisen matkansa.

Viimeinen asema ennen C-vyöhykettä, koska se on oikea tie, huolimatta siitä miten aikaa säästävämpi seuraava asema saattaisi olla. Hän kulki kuin valveuntaan katsellen, tunnustelevin askelin kohti määränpäätänsä.

⁃ Menneisyys, minä luulin että me olimme sujut?

⁃ Niin sinä luulit, kääntämällä katseesi muualle.

Vanhan koulun autio piha oli täynnä muistijälkiä, jotka vain kulkija kykeni aistimaan. Jos tällä pihamaalla olisi ollut lisäkseen toista ihmistä, olisi se toinen eittämättä oudoksunut, että mitä tässä paikassa oli erityistä. Mutta eipä hänen tarvinnut perustella olemistaan kenellekään. Koulun kello oli pysähtynyt näyttämään ikuisesti viittä yli kahdeksan.

Oliko hän tämän hylätyn paikan haamu? Henkiolentojen miettiminen yksinäisyydessä puistatti.  Maadoittaakseen itsensä tähän hetkeen hän hyräili mieleensä tullutta sävelmää. I’m the guy who didn’t marry pretty Pamela Brown… I wonder where I’d be today if she had loved me too…

Kuka se menneisyyden haamu oli? Nuoruuden ihastus? Vanha ystävä? Entinen opettaja? Pahantahtoinen kiusaaja?

Tokkopa kenenkään heistä ilmestyminen olisi muuttanut oloaan sen erilaisemmaksi. Hän oli kauan sitten haudannut monia asioita arkussa syvälle maaperään ja viskannut arkun avaimen läheiseen koskeen. Eikä hän varsinaisesti ikävöinyt entistä kotikyläänsä, joka oli kaukana muinaisen loistonsa päivistä. Tiet ja polut veivät tuttuihin paikkoihin, mutta olivat uusien jalanjälkien peitossa.

Kulkija kaipasi nuorukaista, joka oli kepein mielin ja askelin käyskennellyt tätä pihaa alkukesän häikäisevässä auringossa. Nuoren miehen tiellä ei ollut mitään esteitä. Jo joutui armas aika. Born To Run. Papillon lähtemässä vankilasta. Mutta lapsi vaikutti myös hämmentyneeltä, tajuttuaan että kukaan ei enää pitänytkään kädestään kiinni.

Vanhempi mies tarkasteli pihan toisella laidalla. Esikoinen kulkisi vuosien päästä tuota samaa rinnettä alaspäin,  alikulkutunnelista suuren tien toiselle puolelle, ja pian hukkuisi kasvattajansa ääni maailman pauhuun. Hyvä, anna mennä vaan, myhäili vanhempi mies, mutta muista olla myös valppaana! Son, don’t let the man get you and do what he done to me. John Fogerty, sen he molemmat tiesivät. Nuorukainen ei katsonut taakseen. Jos hän olisi havainnut vanhemman miehen, olisiko hän uskonut, että sama poikamainen mieli asusti yhä tuossa elämän kuluttamassa maallisessa tomumajassa?

Sinua minä tulin etsimään. Viimeisellä asemalla ennen C-vyöhykettä, mutisi vanha kulkija. Hiljaisuuden leikkasi piippaus. Mies katsoi puhelimensa näyttöä. Missä sinä olet?

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: